BRQ | Vantaa Festival

Profeti della Quinta

Kokoonpano:

 

Doron Schleifer, Andrea Gavagnin - Kontratenori
Lior Leibovici, Jacob Lawrence - Tenori
Elam Rotem - Basso, cembalo & musiikillinen johto
Ori Harmelin - luuttu & teorbi

Profeti della Quinta perustettiin Israelissa Galilean alueella bassolaulaja ja cembalisti Elam Rotemin toimesta, ja sen kotipaikka on Sveitsin Baselissa, missä sen jäsenet opiskelivat vanhaa musiikkia Schola Cantorum Basiliensis -yliopistossa. Yhtye keskittyy 1500-luvun ja 1600-luvun alun ohjelmistoon, ja sen tavoitteena on luoda eloisia ja ilmeikkäitä esityksiä nykypäivän yleisölle aikakauden esityskäytäntöjä kunnioittaen. Yhtyeen tavoitteena on myös esittää ja tutkia aiemmin vähälle huomiolle jääneitä teoksia, kuten Emilio de' Cavalierin Valitusvirsiä (1600) ja Salomone Rossin Hashirim asher li'Shlomo (1623), joka on ensimmäinen hepreankielinen polyfoniajulkaisu.

Vuonna 2011 yhtye voitti York Early Music Young Artists Competition -kilpailun, ja on sen jälkeen esiintynyt Euroopassa, Israelissa, Pohjois-Amerikassa, Kiinassa ja Japanissa. Yhtye on konsertoinut merkittävillä festivaaleilla ja tapahtumapaikoilla, joista mainittakoon Oude Muziek Festival Utrecht, Beethovenfest Bonn, London Festival of Baroque Music, New-Yorkin Metropolitan Museum of Art.

Yhtyeen levytykset ovat saaneet lämpimän vastaanoton sekä yleisöltä että kriitikoilta. Levytyksiin kuuluu muun muassa Salomone Rossin, Luzzasco Luzzaschin, Orlando di Lasson, Claudio Monteverdin, tuntemattoman Carlo G:n ja Phillipe Verdelot'n musiikille omistettuja äänitteitä. Profeti della Quinta esiintyy myös dokumenttielokuvassa Hebreo: Salomone Rossin etsintä, jonka Joseph Rochlitz on kuvannut Mantovassa, Italiassa. Yhtye on ensiesittänyt ja levyttänyt kaksi laajamittaista teosta, jotka Elam Rotem on säveltänyt erityisesti yhtyettä varten: raamatullisen draaman Joosef ja hänen veljensä ja motettikokoelman Quia amore langueo. Molemmissa teoksissa käytetään suoraan Raamatusta poimittuja hepreankielisiä tekstejä, ja ne on sävelletty italialaisen varhaisbarokin musiikkikielellä.

MUKANA SEURAAVISSA KONSERTEISSA
11.8.2023 20:30 11.8. Profeti della Quinta: Ariannan valitus
12.8.2023 19:00 12.8. Profeti della Quinta: Salomonin laulu

BRQ on Facebook BRQ on Twitter BRQ on Instagram
LIPUT