BRQ | Vantaa Festival

Markku Luolajan-Mikkola

Photo: Marco Borggreve
Photo: Marco Borggreve

Festivaalin taiteellisen johtajan Markku Luolajan-Mikkolan soittimia ovat erilaiset viola da gambat ja historialliset sellot. Luolajan-Mikkola on esiintynyt omin konsertein ja kamarimuusikkona 1990-luvulta lähtien. Hänen ohjelmistonsa ulottuu 1500-luvun musiikista meidän aikaamme.

Uransa aikana Luolajan-Mikkola on soittanut yli 1000 konserttia eri puolilla maailmaa. Vuonna 2022 hän konsertoi kotimaan ohella Espanjassa, Itävallassa, Saksassa, Englannissa ja Virossa. Vuosina 2015-2017 Luolajan-Mikkola esitti viidessä konsertissa Marin Marais’n ja Antoine Forquerayn musiikkia arvostetussa Taideyliopiston Soiva akatemia –konserttisarjassa. Samaan aikaan hän sai myös päätökseen Peregrina†io –konserttikiertueen, jonka kuluessa hän soitti Johann Sebastian Bachin kaikki soolosello- ja viulusävellykset esiintyen kaikissa Suomen keskiaikaisissa kivikirkoissa. Yleisradion Vuoden musiikkiteko 2003 -kunniakirja myönnettiin Luolajan-Mikkolan mittavalle ranskalaiseen barokkimusiikkiin keskittyneelle Gambaa! –konserttisarjalle.

Luolajan-Mikkola on levyttänyt runsaasti: Soolo- ja kamarimusiikkilevyjä on kertynyt yli viisikymmentä. Suuri osa ohjelmistosta on ollut maailman ensilevytyksiä. Hänen soololevynsä on huomioitu Janne-palkinnolla, Yleisradion tunnustuspalkinnolla ja klassisella Emma-palkinnolla (2007), ja niitä on valittu HS:n vuoden parhaisiin levyihin. Luolajan-Mikkola on lajinsa johtavan Phantasm viola da gamba -consortin perustajajäsen. Yhtyeen ansaitsemia merkittäviä palkintoja ovat Gramophone-palkinto kolmesti (1996, 2004, 2017), Diapason d’Or de l’année (2017) sekä Limelight Magazine The Best Chamber music CD (2015). Phantasmin levytykset on huomiotu myös lukuisilla muilla tunnustuksilla kuten viidesti Gramophone lehden Editor’s Choice, kolmesti BBC Music Magazine kuukauden levy, Diapason d’Or kaksi kertaa, Gramohonen Critic’s Choice, Choc du Monde, Presto Classical Editor’s Choice sekä Rondo-lehden kuukauden levy. Levytykset ovat näiden lisäksi olleet myös parikymmentä kertaa ehdolla merkittäville palkinnoille.

Luolajan-Mikkola on opettanut Sibelius-Akatemiassa ja muissa musiikkioppilaitoksissa vuodesta 1976 alkaen. Vuosina 2005-2015 hän toimi Phantasm yhtyeen residenssin myötä Oxfordin Magdalen Collegen “vierailevana professorina” (Honorary member of the senior common room).

Luolajan-Mikkola opiskeli Sibelius-Akatemiassa, josta hän valmistui 1983 instrumenttinaan moderni sello. Vuonna 1992 hän suoritti Haagin kuninkaallisessa konservatoriossa jatkotutkinnot sekä viola da gamballa että barokkisellolla.

BRQ on Facebook BRQ on Twitter BRQ on Instagram
LIPUT