Cecilia Bernardini

Cecilia Bernardini kasvoi barokkimuusikkoperheessä. Hän opiskeli sekä modernia että barokkiviulua Amsterdamissa ja Lontoossa ja valmistui kunniamaininnoin. Tällä hetkellä hän tekee kukoistavaa uraa periodi-instrumenttien parissa soittaen ohjelmistoa varhaisbarokista romantiikan ajan musiikkiin.
Cecilia esiintyy paitsi solistina myös aktiivisena kamarimuusikkona yhdessä fortepianisti Keiko Shichijon ja sellisti Marcus van den Munkhofin kanssa sekä The Quartetto Bernardinin jäsenenä isänsä oboisti Alfredo Bernardinin, alttoviulisti Simone Jandlin ja sellisti Marcus van den Munckhofin kanssa.
Viime päiviin asti Cecilia toimi sekä Dunedin Consortin että Ensemble Pygmalionin konserttimestarina. Kummankin kokoonpanon kanssa hän on tehnyt monia palkittuja äänitteitä. Cecilia vierailee säännöllisesti liidaamassa Ensemble Zefiroa, Arcangeloa, The Netherlands Bachvereniging -orkesteria, Orquesta Barroca de Sevillaa, Helsingin Barokkiorkesteria sekä Freiburger Barockorchesteria.
Cecilia soittaa vuonna 1643 rakennettua Nicolò Amati -viulua, jonka omistaa the Netherlands Music Instrument Foundation.
MUKANA SEURAAVISSA KONSERTEISSA
15.8.2021 19:00 Buxtehude aikalaisineen8.8.2023 19:00 8.8. Italialaista musiikkia 1600-luvulta
8.8.2023 20:30 8.8. Klassista ja romanttista musiikkia periodisoittimin
11.8.2023 19:00 11.8. Englantilaista musiikkia 1600-luvulta
13.8.2023 19:00 13.8. Sovituksia Johann Sebastian Bachin musiikista
13.8.2023 20:30 13.8. Johann Sebastian Bachin bassoaarioita