Aapo Häkkinen

Aapo Häkkinen on opiskellut cembalonsoittoa Elina Mustosen, Bob van Asperenin ja Pierre Hantaïn johdolla. Solistidiplominsa hän suoritti Amsterdamissa vuonna 1998. Pian tämän jälkeen hän sai toisen palkinnon ja Belgian radion ja television palkinnon Bruggen cembalokilpailussa sekä Pohjois-Saksan radion Musikpreis-erikoispalkinnon italialaisen musiikin tulkinnoistaan.
Häkkinen piti ensikonserttinsa vuonna 2000. Hän on esiintynyt monien orkesterien solistina ja johtajana (mm. Radion sinfoniaorkesteri, Tampere Filharmonia, Tapiola Sinfonietta, Musica Aeterna, Orchestra del Teatro Olimpico di Vicenza, Orquestra Metropolitana de Lisboa, Dunedin Consort) useimmissa Euroopan maissa, Israelissa, Turkissa, Japanissa, Kiinassa, Etelä-Koreassa, Vietnamissa, Brasiliassa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa. Hän toimi vuosina 2002–04 Christophe Rousset’n assistenttina Ambronayn ja Leipzigin oopperoissa. Hän debytoi oopperakapellimestarina Kroatian kansallisoopperassa vuonna 2004.
Aapo Häkkinen on tehnyt lukuisia levytyksiä Aeolus-, Alba-, Avie-, Cantus-, Deux-Elles-, Naxos- ja Ondine-levymerkeille ja toimittanut 1600-luvun firenzeläisen kosketinsoitinmusiikin julkaisusarjan Ut Orpheus Edizionille. Hän on toiminut Helsingin Barokkiorkesterin taiteellisena johtajana vuodesta 2003 lähtien.
MUKANA SEURAAVISSA KONSERTEISSA
8.8.2021 19:00 Bachin cembalokonserttojen kiihkeys ja fantasia15.8.2021 19:00 Buxtehude aikalaisineen
7.8.2022 19:00 7.8. François Couperin “Le Grand”
7.8.2022 20:30 7.8. Marais-Charpentier
10.8.2022 19:30 10.8. Händelin aarioita tenori John Beardin jalanjäljissä
12.8.2022 19:00 12.8. Vapaa fantasia
12.8.2022 20:30 12.8. Bach – Isä ja poika
8.8.2023 19:00 8.8. Italialaista musiikkia 1600-luvulta
11.8.2023 19:00 11.8. Englantilaista musiikkia 1600-luvulta
13.8.2023 19:00 13.8. Sovituksia Johann Sebastian Bachin musiikista
13.8.2023 20:30 13.8. Johan Sebastian Bachin bassoaarioita
15.8.2023 18:00 15.8. Aapo Häkkinen: Die Kunst der Fuge