Media

8.-15.8.2023 järjestettävä BRQ Vantaa -festivaali kutsuu kuulijat jälleen kuuntelemaan vanhaa musiikkia tässä ajassa. Tärkeimpänä konserttipaikkana toimii pääkaupunkiseudun vanhin rakennus, 1400-luvulla rakennettu tunnelmaltaan ja akustiikaltaan ihanteellinen Pyhän Laurin kirkko. Pyhän Laurin kirkon ja Helsingan vanhan kirkon kylän lisäksi festivaali ulottuu myös Tikkurilan kirkkoon.
Festivaalin kansainvälisiin vierailijoihin lukeutuvat Profeti della Quinta -lauluyhtye ja basso Stephen MacLeod. Festivaalin ”house bandina” toimivien niin kotimaisten kuin kansainvälisten BRQ-muusikoiden esittämänä kuullaan rikas kattaus musiikkia barokin ajan rakastetuimmista konsertoista Boccherinin räiskeeseen. Tikkurilan kirkossa päästään kuulemaan kirkon urkuja sekä niille sävelletyn tilausteoksen kantaesityksessä että urkukonsertissa, kun Rosetta Ensemble esittää Cecilia Damströmin uuden trion uruille, viululle ja nokkahuilulle osana uutta ja vanhaa musiikkia yhdistävää ohjelmaansa, jonka jälkeen Samppa Laakso soittaa barokin ajan urkumusiikkia. Uutta ja vanhaa yhdessä kuullaan myös nuoren suomalais-virolaisen Æstus-yhtyeen konsertissa. Ehkäpä perinteeksi muodostuvaan tapaan festivaalin epilogi-konsertissa kuullaan J.S. Bachin fuugan taidetta, tänä vuonna cembalolla Aapo Häkkisen käsissä.
Tiedustelut ja lisää pressikuvia: info@brq.fi
Aapo Häkkinen (584 kB)Anna Gebert (604 kB)
Cecilia Bernardini (226 kB)
Eero Palviainen (107 kB)
Hanna Pakkala (68 kB)
Jennie Kackur (753 kB)
Julius Pyrhönen (161 kB)
Marcel Ponseele (81 kB)
Marcus van den Munckhof (39 kB)
Markku Luolajan-Mikkola (1 MB)
Max Nyman (77 kB)
Profeti della Quinta (618 kB)
Rosetta Ensemble (457 kB)
Samppa Laakso (479 kB)
Stephan MacLeod (149 kB)
Æstus (175 kB)