Helsingin pitäjän kirkonkylä

Tervetuloa Vantaan historialliseen sydämeen! Helsingin pitäjän kirkonkylä on Tuusulantien ja Kehä III:n välissä säilynyt perinteinen ja idyllinen maalaiskylä. Kirkonkylä ei ole mikä tahansa kylä, sillä siellä sijaitsi pitkään koko nykyisen pääkaupunkiseudun keskus, jo kauan ennen Helsingin perustamista. Kylän juuret ulottuvat 1300–1400-luvuille, keskiajalle saakka. Komeimpana muistona noista ajoista seisoo kylän keskellä Pyhän Laurin kirkko, festivaalimme kotikirkko, koko pääkaupunkialueen vanhin rakennus.
Ympärille kohonneista ostos-, teollisuus- ja asuinalueista huolimatta Kirkonkylä on onnistunut säilyttämään perinteisen ulkoasunsa ja on Vantaan parhaiten säilyneitä kulttuurimaisemakokonaisuuksia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kylä olisi museoitunut, se on päinvastoin hyvin eloisa. Siitä pitävät huolen kyläkoulu, joka on Suomen vanhin käytössä oleva koulu, kylässä järjestettävät erilaiset tapahtumat ja suuren suosion saavuttanut Kahvitupa Laurentius. Päävastuun kantavat kuitenkin kylän asukkaat, jotka pitävät yllä kylän yhteishenkeä ja huolehtivat historiallisesti arvokkaista kodeistaan, joista vanhimmat on rakennettu 1780-luvulla. Kyläläiset itse ovat yhä vakuuttuneita siitä, että Kirkonkylä on maailman napa ja keskipiste.