Italialaista musiikkia 1600-luvulta
Cecilia Bernardini viulu
Anna Gebert viulu
Aapo Häkkinen cembalo
Eero Palviainen arkkiluuttu
Marcus van den Munckhof sello
BRQ Vantaan vuoden 2023 avauskonsertissa on luvassa italialaisen varhaisbarokin juhlaa BRQ-muusikoiden voimin. Ohjelma alkaa tuotteliaan italialaissäveltäjän ja viulistin Giovanni Battista Fontanan kamarisonaatilla, joka on täynnä ilmeikkäitä harmonioita ja kutkuttavia kontrapunkteja. Viulisti-säveltäjiä olivat myös Ambrogio Pandolfi Mealli, Dario Castello ja Tarquinio Merula (joka oli myös urkuri), jotka kaikki koettelevat instrumenttien ja kokoonpanojen rajoja niin soinnillisesti kuin teknis-virtuoottisesti. Virtuoottisuutta pyrki esittelemään myös venetsialaisen säveltäjän ja sinkinsoittajan Giovanni Bassanon Ricercatat sinkille, tällä kertaa niistä kuullaan nro. 4 nokkahuilusoolona. Mantovan herttuan hovimuusikkona toimineen italialais-juutalaisen säveltäjän ja viulistin Salamone Rossin musiikkia kuullaan myös festivaalin loppupäässä, kun baselilainen lauluyhtye Profeti della quinta esittää Rossin kokoelmaa ”Salomonin lauluja”. Avauskonsertissa kuullaan kaksi alun perin kahdelle viululle ja continuolle sävellettyä sonaattia nokkahuilu-viulu-continuo -versioina. Rossin musiikki yhdistelee italialaista ja juutalaista musiikkiperinnettä eriliaisine tanssirytmeineen ja ornamentteineen. Maanmiestensä tapaan urkuri-säveltäjä Giovanni Gabrieli viljeli teoksissaan dramaattisia tunnelman muutoksia.
Giovanni Battista Fontana (1571-1587): Sonaatti nro 14 a-molli kahdelle viululle, sellolle ja continuolle
Giovanni Bassano (1560-1617): Ricercata nro 4 nokkahuilulle
Salamone Rossi (1570-1630): Sonaatti "in dialogo Detta la Viena" nokkahuilulle, viululle ja continuolle
Salamone Rossi: Sonaatti nro 2 "Sopra la Bergamasca"
Domenico Gabrielli (1651-1659): Sonaatti nro 2 A-duuri sellolle ja continuolle
Giovanni Antonio Pandolfi Mealli (1620-1669): Sonaatti nro 1 e-molli “La Bernabea” viululle ja continuolle op. 4
Dario Castello (1602-1631): Sonaatti nro 11 C-duuri kahdelle viululle, sellolle ja continuolle (Libro I Venetsia 1631)
Tarquinio Merula (1595-1665): Sonaatti nro 1 nokkahuilulle ja continuolle
Giovanni Battista Fontana: Sonaatti nro 16 C-duuri nokkahululle, kahdelle viululle, continuolle
Normaalihinta: 35€
Eläkeläiset: 30€
Muut alennusryhmät: 10€
Lippupaketti saman illan konsertteihin lippusivulta:
Ti 8.8. klo 19-20 // Italialaista musiikkia 1600-luvulta
Ti 8.8. klo 20.30-21.30 // Klassista ja romanttista musiikkia periodisoittimin
Molemmat Pyhän Laurin kirkossa
Lippupakettien hinnat:
Normaalihintainen: 60€
Eläkeläiset: 50€
Muut alennusryhmät: 17€
Festivaalipassi (sis. kaikki 10 pääsymaksullista konserttia)
Normaalihintainen: 250€
Eläkeläiset: 200€
Muut alennusryhmät: 80€
Osta festivaalipassi tästä, rajattu määrä!
Huom! Yllä oleviin hintoihin sisältyy Biletin 1-2€ käsittelykulut, jotka lisätään lipun oston yhteydessä hintaan kassalla.
- Alennuslippuun ovat oikeutettuja: opiskelijat, ase- tai siviilipalvelusta suorittavat, työttömät ja alle 15-vuotiaat.
- Eläkeläislippu on erikseen.
- Henkilökohtainen avustaja pääsee konserttiin ilmaiseksi.